Julkaistu 21.02.2022 klo 12.56

Yhteysviranomainen antoi perustellun päätelmän Kolmisopen YVA-selostuksesta

VERKKOUUTINEN Kainuun ELY-keskus on tänään antanut perustellun päätelmän Kolmisopen hyödyntämistä ja kaivospiirin laajentamista koskevasta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta. YVA-selostus ja perusteltu päätelmä kuuluvat YVA-menettelyyn, jossa on arvioitu Kolmisopen malmiesiintymän hyödyntämiseen liittyvien toimintojen, Kolmisoppijärven vesistöjärjestelyjen sekä kaivospiirin laajentamisen ympäristövaikutuksia.

Aiemmin ELY-keskukselle jätetty YVA-selostus sisältää mm. kuvauksen hankkeesta ja sen vaihtoehdoista sekä johtopäätökset hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista. Tänään annetussa perustellussa päätelmässä yhteysviranomainen eli Kainuun ELY-keskus on ottanut kantaa tehdyssä arvioinnissa käytettyihin menetelmiin sekä arvioinnin johtopäätöksiin ja arvioinnin riittävyyteen.  

Hankkeella on sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia

Yhteysviranomainen katsoo, että arviointiselostus on kokonaisuudessaan riittävä. Arviointiselostuksessa hankkeen merkittävät ympäristövaikutukset on tunnistettu ja ne on riittävän hyvin kuvattu ja perusteltu.

Yhteysviranomainen toteaa, että hankkeella voi yhtä aikaa olla useampia merkittäviä ympäristövaikutuksia, joista osa voidaan katsoa myönteiseksi ja osa kielteiseksi. Merkittävien ympäristövaikutusten tunnistaminen toimii suunnittelun tukena ja ohjaa etsimään keinoja lieventää hankkeen haitallisia vaikutuksia. Hankkeen myönteiset vaikutukset liittyvät aluetalouteen ja siihen, että hanke toteutuessaan mahdollistaisi pitkään jatkuvan akkukemikaalituotannon. Kielteiset vaikutukset liittyvät mm. Kolmisoppijärven osittaiseen kuivattamiseen, pinta- ja pohjavesivaikutuksiin, kasvillisuuteen ja eläimistöön kohdistuviin vaikutuksiin sekä louhinnasta aiheutuviin pöly- ja meluvaikutuksiin.

”Kolmisopen hyödyntäminen ja kaivospiirin laajentaminen mahdollistavat sähköautoissa tarvittavien akkukemikaalien tuotannon pitkälle tulevaisuuteen, joten hanke on Terrafamelle, Kainuulle ja koko Suomelle erittäin tärkeä. Olemme tyytyväisiä, että YVA-menettely on saatu päätökseen ja hanke voi edetä lupavaiheeseen”, toteaa Terrafamen kestävän kehityksen johtaja Veli-Matti Hilla.

Lupavaiheessa huomioidaan arvionnin aikana esille nousseet asiat sekä yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä. Terrafame tulee jättämään Kolmisopen hyödyntämistä ja kaivospiirin laajentamista koskevan ympäristö- ja vesitalouslupahakemuksen Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle lähikuukausina.

Lisätietoa:

Kestävän kehityksen johtaja Veli-Matti Hilla, Terrafame Oy, p. 020 7130 800 (vaihde), veli-matti.hilla(at)terrafame.fi

Voit tutustua YVAn materiaaleihin Terrafamen nettisivuilla

Yhteysviranomaisen perusteltu päätelmä Ympäristö.fi-sivustolla

Liitteet ja linkit: