Sponsorointi

Sponsorointi

Terrafame sponsoroi vuosittain päätettävän budjetin pohjalta harkinnan mukaan

● kainuulaista urheilua, kulttuuria ja turvallisuutta sekä
● prosessiteollisuuteen liittyvien opiskelijoiden toimintaa

Sponsoroinnilla tarkoitamme yhteistyötä, jonka tavoitteena on tukea molempien osapuolten tavoitteita. Sponsoroitavan yhteistyökumppanin tulee edistää paikallista kainuulaista hyvinvointia ja elinvoimaisuutta, tai prosessiteollisuuden opiskelijoiden yhteistoimintaa. Tuettavan organisaation tai ryhmän toiminnan tulee olla Terrafamen arvojen ja tavoitteiden mukaista.

Sponsorointia ei kuitenkaan suunnata yksityishenkilöille, poliittisille järjestöille eikä uskonnollisille yhteisöille.

Käsittelemme ainoastaan verkkolomakkeen kautta tulleet hakemukset.

Sponsorointipäätökset tehdään kaksi kertaa vuodessa. Hakijoiden yhteistyöhenkilöille ilmoitetaan päätöksistä.
 

Sponsorointihakemukset

Syksyn 2019 osalta hakemukset on käsitelty, ja hakijoille pyritään ilmoittamaan mahdollisimman pian. Seuraavan kerran sponsorointipäätöksiä tehdään maaliskuussa 2019, jolloin käsitellään 28.2.2020 mennessä saapuneet hakemukset.

Huolellisesti täytetty lomake edistää hakemuksen käsittelyä. Mietittehän jo etukäteen, haetteko rahalahjoitusta vai onko tavoitteenanne sponsorointiyhteistyö.

Sponsorointihakemus

Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia tietoja.