Julkaistu 19.05.2026 klo 09.00
Terrafame käynnistää esiselvityksen skandiumin talteenotosta vahvistaakseen Euroopan kriittisten raaka-aineiden huoltovarmuutta
Terrafame, yksi kriittisten raaka-aineiden johtavista eurooppalaisista tuottajista, on käynnistänyt esiselvityksen skandiumin talteenotosta osana nykyistä tuotantoprosessiaan. Selvityksen onnistuneen lopputuloksen ja tuotannon käynnistymisen myötä Terrafamesta voisi tulla Euroopan ainoa skandiumin tuottaja.
Skandium on harvinainen maametalli, jonka Euroopan unioni on luokitellut kriittiseksi raaka-aineeksi sen suuren taloudellisen merkityksen ja toimitusriskeihin liittyvän korkean riskin vuoksi. Terrafame tuottaa jo akkulaatuista nikkeliä sekä kuparia ja kobolttia, jotka kaikki kuuluvat EU:n määrittelemiin strategisiin ja kriittisiin raaka-aineisiin.
Sotkamossa sijaitsevalla teollisuusalueellaan Terrafamella on laaja ja monipuolinen malmiesiintymä sekä mahdollisuus ottaa talteen muitakin metalleja nykyisen nikkelin, sinkin, koboltin, kuparin ja uraanin lisäksi. Skandiumin talteenottoon liittyvää selvitystä johtaa Worley, joka on johtava insinööri- ja projektipalveluiden tarjoaja luonnonvarasektorilla. Tavoitteena on hyödyntää skandiumin talteenotossa Terrafamen uraanin talteenottolaitoksen nykyistä sivuvirtaa kustannustehokkaalla tavalla ja kasvattaa näin Euroopan kannalta strategisten ja kriittisten raaka-aineiden tuotantoa.
Skandium on keskeinen metalli korkean teknologian, puolustusteollisuuden ja vaativan teollisen tuotannon sovelluksissa. Tällä hetkellä noin 85 prosenttia maailman skandiumista tulee Kiinasta. Kehittämällä eurooppalaisen tuotantolähteen Terrafame voi vahvistaa Euroopan omaa, turvallista ja läpinäkyvää harvinaisten maametallien toimitusketjua. Skandiumin tärkeimpiä käyttökohteita ovat korkean suorituskyvyn alumiiniseokset, joissa sen ominaisuudet mahdollistavat kevyemmät, lujemmat ja kestävämmät rakenteet. Jo pienikin skandiumlisäys parantaa alumiiniseosten lujuutta merkittävästi, mikä tekee siitä houkuttelevan materiaalin useille toimialoille.
“Tutkiessamme skandiumin talteenottoa osana Terrafamen nykyistä tuotantoprosessia hyödynnämme täysimääräisesti resurssiemme arvon ja vastaamme samalla eurooppalaisen omavaraisuuden tarpeeseen tämän kriittisen metallin osalta. Hankkeella on potentiaalia nostaa Terrafame Euroopan ainoaksi skandiumin tuottajaksi ja merkittäväksi toimijaksi skandiumin globaaleilla markkinoilla. Se täydentää uutta lupahakemustamme toiminnan laajentamiseksi sekä investointiamme primääriliuotuskapasiteetin kasvattamiseen, jotka muodostavat perustan tulevalle kasvullemme ja kilpailukyvyllemme”, sanoo Terrafamen toimitusjohtaja Antti Koulumies.
Esiselvityksen odotetaan valmistuvan vuoden 2026 loppuun mennessä, ja lopullinen investointipäätös on tavoitteena vuoden 2027 alkupuolella. Investointipäätöksen jälkeen tuotannon käynnistymisen arvioidaan vievän noin kaksi vuotta. Koska hanke laajentaa Terrafamen nykyistä toimintaa, sen odotetaan hyötyvän kilpailukykyisistä tuotantokustannuksista ja nopeammasta toteutusaikataulusta verrattuna täysin uuden tuotantolaitoksen rakentamiseen.
Teknisen selvityksen ohella Terrafame kartoittaa aktiivisesti mahdollisia asiakkaita sekä selvittää yhteistyömahdollisuuksia esimerkiksi kansallisiin strategisiin varmuusvarastointiin liittyvissä hankkeissa.
Lisätietoja:
Antti Koulumies, toimitusjohtaja, Terrafame Oy, p. 020 7130 800 (vaihde), antti.koulumies[at]terrafame.fi
Terrafame lyhyesti
Terrafame on eurooppalainen yhtiö, joka tuottaa akkukemikaaleja ja strategisia metalleja Sotkamossa sijaitsevalla teollisuusalueellaan. Yhtiö on yksi Euroopan suurimmista akkulaatuisen nikkelisulfaatin tuottajista, ja sen tuotantokapasiteetti vastaa noin miljoonan sähköauton vuositarvetta. Terrafame tuottaa myös sinkkiä, kobolttia ja kuparia, ja yhtiö on Euroopan ainoa uraanin tuottaja.
Terrafamen bioliuotukseen perustuva tuotantoprosessi kuluttaa 90 prosenttia vähemmän energiaa kuin perinteiset menetelmät, ja yhtiön tuottaman nikkelisulfaatin hiilijalanjälki on selvästi alan keskiarvoa alhaisempi. Teollisuusalueella sijaitsevat Euroopan suurimmat nikkelivarannot, ja kaivoksen toiminta-ajaksi arvioidaan yli 30 vuotta. Kolmisopen esiintymä on saanut EU:n kriittisiä raaka-aineita koskevan säädöksen mukaisen strategisen hankkeen statuksen.
Terrafame on perustettu vuonna 2015, ja sen pääomistajat ovat Finnish Minerals Group ja Trafigura. Yhtiön liikevaihto vuonna 2025 oli 556,1 miljoonaa euroa, ja sen teollisuusalueella työskentelee noin 1 800 henkilöä.