Julkaistu 19.03.2019 klo 19.00

Primääriliuotusalueella havaittu vaurioita tiivisrakenteessa – korjaussuunnittelu aloitettu välittömästi

Terrafame on havainnut osana normaaleja tarkkailuprosessejaan kohonneita metallipitoisuuksia primääriliuotusalueen välittömässä läheisyydessä olevissa pohjaveden seuranta- ja suojapumppauspisteissä. Maanantaina 18.3. käynnistetyissä tarkemmissa tutkimuksissa havaittiin tiivisrakenteen vaurioita primääriliuotusalueen lohkolla 2. Vaurioita havaittiin muovikalvossa ja sen yläpuolisessa suojarakenteessa, mutta ei kalvon alapuolisessa bentoniittimatossa. Kalvo ja bentoniittimatto muodostavat yhdessä vesitiiviin tiivisrakenteen.

Primääriliuotusalueen ympärillä tehdään niin sanottuja suojapumppauksia, joiden avulla vaurioituneen rakenteen läpäissyt kontaminoitunut vesi palautetaan liuotusprosessiin ja ehkäistään metallipitoisuuksien leviäminen kauemmas primääriliuotusalueen läheisyydestä. Suojapumppauksia on tehostettu entisestään, jotta varmistetaan kontaminaation pysyminen paikallisena. Tehtyjen selvitysten perusteella laajempaa pohjavesivaikutusta ei vauriosta ole arvioitu muodostuvan. Primääriliuotusalueen ja Kortelammen väliselle alueelle asennetaan lisää pohjaveden seurantaputkia ja pohjavesiseurantaa toteutetaan tehostetusti.

Terrafame on käynnistänyt välittömästi rakenteen korjaussuunnittelun. Valvontaviranomainen Kainuun ELY-keskus on käynyt tiistaina 19.3. paikan päällä tarkistamassa vauriot. Tavoitteena on, että korjaustyöt saadaan käyntiin kahden viikon kuluessa.

Uuden malmin kasaaminen primääriliuotusalueelle on keskeytetty siihen asti, kunnes rakenne on korjattu. Samalla kun vaurioalueen laajuutta kartoitetaan, selvitetään myös vaurion syntymekanismia. Alustava arvio on, että vaurioiden taustalla ovat primääriliuotuskasan liikkeet, liuoksen korkea lämpötila sekä kalvoa suojaavan rakenteen vaurioituminen.

Sekundääriliuotusalueella, kipsisakka-altailla ja sivukivialueilla vallitsevissa olosuhteissa ja rakenteissa ei vastaavaa ongelmaa arvioida muodostuvan.

 

Lisätietoja:

Kestävän kehityksen johtaja Veli-Matti Hilla, Terrafame Oy, p. 020 7130 800 (keskus), veli-matti.hilla(at)terrafame.fi

 

Terrafame Oy on suomalainen monimetalliyhtiö, joka tuottaa nikkeliä, sinkkiä, kobolttia ja kuparia Sotkamossa sijaitsevalla kaivoksellaan ja metallitehtaallaan. Suunnittelemme nyt päätuotteemme, nikkeli-kobolttisulfidin, jalostusta sähköajoneuvojen akkuihin sopiviksi nikkeli- ja kobolttisulfaateiksi. Tavoitteenamme on ympäristön kannalta kestävä, turvallinen ja kannattava liiketoiminta. www.terrafame.fi

Liitteet ja linkit: