
Terrafamen mediatiedotteet liittyen yhtiön tulokseen, tuotantoon, rahoitusjärjestelyihin ja omistajuuteen.

Verkkouutisissa kerrotaan aiheista, jotka koskettavat lähinnä Kainuuta kuten lupaprosessien etenemistä ja ympäristötarkkailuraporttien julkaisemisesta.

Kerromme Terrafamen lähianaapureita koskevista tapahtumista paikallisissa uutisissa.
Viimeisimmät mediatiedotteet ja verkkouutiset
Ei tuloksia
Lauri Ratia on valittu Vuoden Yritysjohtajaksi
Teollisuusneuvos ja Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia on valittu Suomen Liikemies-Yhdistyksen Vuoden Yritysjohtajaksi. Ratia on toiminut Terrafamen hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2015 eli yhtiön alkuajoista saakka.
Terrafame hakee osaajia uraanin talteenottoon ja muille kemianlaitoksilleen Sotkamoon
Prosessiteollisuudesta kokemusta kerryttäneille ammattilaisille on tarjolla moni...
Kiinan nikkelimarkkinan notkahdus laski Terrafamen liiketulosta perustuotannon pysyessä hyvällä tasolla
Tässä tiedotteessa esitetyt Terrafame Oy:n taloudelliset tiedot ovat tilintarkas...
Terrafame Oy:n tammi–kesäkuun 2023 tulos julkaistaan 28.7.
Terrafame Oy julkaisee tammi–kesäkuun tuloksen perjantaina 28.7.2023 noin klo 9....
Terrafamen kestävän kehityksen katsaus julkaistu
Terrafame on julkaissut tänään kestävän kehityksen katsauksen 2022. Katsauksessa...
Fortum ja Terrafame yhteistyöhön akkumateriaalien kierrätyksessä – edistysaskel Suomen akkuklusterin vastuullisuudelle
Fortum ja Terrafame ovat allekirjoittaneet sopimuksen koetoiminnasta, jossa Fort...
Terrafamen liikevaihto ja liiketulos jatkoivat kasvuaan tammi−maaliskuussa 2023
Tässä tiedotteessa esitetyt Terrafame Oy:n taloudelliset tiedot ovat tilintarkas...
Terrafame Oy:n tammi–maaliskuun 2023 tulos julkaistaan 28.4.
Terrafame Oy julkaisee tammi–maaliskuun tuloksen perjantaina 28.4.2023 noin klo ...
Terrafamen vuoden 2022 taloudellinen katsaus julkaistu
Terrafame Oy:n taloudellinen katsaus vuodelta 2022 on julkaistu tänään. Taloudel...
Terrafame selvittää yhteisten vesialueiden uudelleenjakoa
Terrafame on suuri maanomistaja ja sen vuoksi myös merkittävä osakas yhteisissä ...