Julkaistu 03.12.2018 klo 13.22

Terrafame tarttuu työvoimahaasteisiin oppilaitosyhteistyöllä

Yhtiö tekee yliopettajalahjoituksen ammattikorkeakoululle ja aloittaa oppisopimuskoulutuksen teollisuusalueellaan Sotkamossa.

Kainuulainen monimetalliyhtiö Terrafame lähtee kehittämään paikallista koulutusta yhdessä  oppilaitoskumppaneidensa kanssa varmistaakseen osaavan työvoiman saatavuuden. Terrafame on sopinut Kajaanin ammattikorkeakoulun eli KAMKin kanssa prosessiteollisuuden lahjoitusyliopettajan tehtävän perustamisesta. Lisäksi yhtiö aloittaa oppisopimuskoulutuksen, joka avaa kiinnostuneille uusia mahdollisuuksia suorittaa prosessiteollisuuden ammattitutkinnon.

Kainuun talous on kasvanut hyvin viime vuosien aikana, ja alueen kehitysnäkymät ovat lupaavat. Samaan aikaan työllisyys on kohentunut huomattavasti, ja työvoiman kysynnän arvioidaan jatkuvan vilkkaana. Terrafamen näkemyksen mukaan yritysten on nyt oltava entistä aloitteellisempia työvoiman riittävyyden varmistamiseksi.

”Julkistimme aiemmin tänä syksynä päätöksemme investoida uuteen akkukemikaalitehtaaseen, jonka kaupallisen tuotannon on määrä alkaa vuoden 2021 alussa. Tämä on maailmanlaajuisestikin merkittävä hanke, jonka yhtenä osana haluamme vahvistaa paikallista teollisuusosaamista. Tulemme tarvitsemaan lisää prosessi-insinöörejä ja kemianteollisuuteen erikoistuneita ammattiosaajia ja pystymme tarjoamaan palkattaville tehtäviä, jotka liittyvät sähköautomarkkinan kasvuun”, toteaa toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen.

Sähköajoneuvojen akkujen valmistukseen kemikaaleja tuottava tehdas työllistää Terrafamen arvion mukaan suoraan noin 150 henkeä. Tehtaan epäsuorat talousvaikutukset ulottuvat eri toimialoille Kainuussa sekä Suomessa laajemmin. Oppilaitosyhteistyön tiivistämisellä Terrafame tähtää siihen, että nuoria ja muita kouluttautumisesta kiinnostuneita saadaan pidettyä Kainuussa ja houkuteltua maakuntaan myös muualta.


Prosessitekniikan AMK-koulutus sopii kehittämis- ja työnjohtotehtävistä kiinnostuneelle

Terrafamen tarjoama kolmevuotinen yliopettajuus on laajuudeltaan tiettävästi ainutlaatuinen lahjoitus Suomessa. Sen tavoitteena on rakentaa KAMKin konetekniikan insinöörikoulutuksen yhteyteen prosessitekniikan erikoistumismahdollisuus sekä kouluttaa aiempaa syvällisemmin prosessiteollisuuteen perehtyneitä insinöörejä. Oppilaitosyhteistyöllä varmistetaan myös se, että opiskelijat saavat opintojensa aikana erilaisia tilaisuuksia tutustua Terrafamen toimintaan ja verkostoitua yhtiön edustajien kanssa mm. harjoittelujaksoilla, projekteissa sekä opinnäytteiden laatimisen yhteydessä. Kokonaisuutena opinnot rakennetaan vastaamaan tekniikan ammattikorkeakoulututkinnon normaaleja vaatimuksia.

”Työvoiman saatavuuden haasteet ovat meillä Kainuussa herättäneet keskustelua eri aloilla. Terrafame on rohkeasti aloittanut yhteistyön, jolla luomme uusille opiskelijoille vetovoimaisen, tiiviiseen vuorovaikutukseen perustuvan mallin perustutkinnon suorittamiseen. Yhteistyö mahdollistaa osaamisen ylläpitämisen ja kehittämisen myös työssä oleville. Koulutuksen lisäksi tulemme panostamaan yhteiseen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan. Ammattikorkeakoulut ovat juuri oikea kumppani ratkaista pitkäjänteisiä osaamishaasteita sekä tuoda uusinta osaamista tutkimuslaitoksilta ja yliopistoista käytännön tarpeisiin”, toteaa KAMKin rehtori Matti Sarén.

Myöhemmin valittavan yliopettajan tehtäväksi tulee kehittää prosessitekniikan ja käynnissäpidon koulutusta sekä viedä se käytäntöön. Tämän ohella yliopettaja koordinoi tutkimus- ja kehitystoimintaa ja työskentelee koulutuksen vetovoiman kasvattamiseksi.

Lisätietoa pähkinänkuoressa:

  • KAMKin konetekniikan insinöörikoulutukseen, johon tulee prosessitekniikan erikoistumismahdollisuus, otetaan vuosittain noin 40 opiskelijaa.
  • Yleisen hakukelpoisuuden antaa ammatillinen perustutkinto tai lukion oppimäärä ja/tai ylioppilastutkinto. Myös muut vaihtoehdot kannattaa selvittää.
  • Seuraava ryhmä aloittaa päiväopintonsa KAMKissa syksyllä 2019.


Oppisopimuskoulutus sopii kemianteollisuuteen erikoistumisesta kiinnostuneelle

Prosessiteollisuuden ammattitutkintoon johtava kemianteollisuuden osaamisalan oppisopimuskoulutus pyritään aloittamaan keväällä 2019, ja lähivuosina vastaavia koulutuksia on tarkoitus aloittaa 1–2 kertaa vuodessa tarpeen mukaan. Kahden vuoden pituinen koulutus toteutetaan kokonaan Terrafamen teollisuusalueella Sotkamossa. Koulutuksen järjestäjänä on Kainuun ammattiopisto, ja opetuksen toteuttaja selviää lähiaikoina.

Opiskelijat oppivat työsuhteessa tuotantoprosessin eri vaiheet ja suorittavat opiskeluaikanaan useita näyttöjä eri aihealueilta. Työssä oppimisen lisäksi opiskelijoille järjestetään Terrafamen tiloissa lähiopetuspäiviä kuukausittain.

”Oppisopimuskoulutus on erinomainen tilaisuus nuorille suuntautua prosessiteollisuuteen. Esimerkiksi Kainuun prikaatissa armeijan suorittavien nuorten kannattaa harkita vakavasti aktiivisuudesta ja yritteliäisyydestä tunnettuun Kainuuseen asettumista. Nuorten lisäksi toivotamme koulutukseen yhtä lailla tervetulleiksi työuralla jo olevia henkilöitä, jotka haluavat vielä vahvistaa teollisuuden tehtävissä tarvittavaa osaamistaan opintiellä”, kertoo oppisopimuskoulutuksen yhteyshenkilö Pauli Pyykkönen Terrafamelta.

Lisätietoa pähkinänkuoressa:

  • Yhteen oppisopimusryhmään otetaan noin 20–25 henkilöä.
  • Yleisen hakukelpoisuuden antaa ammatillinen perustutkinto tai lukion oppimäärä ja/tai ylioppilastutkinto. Myös muut vaihtoehdot kannattaa selvittää.
  • Työkokemus on suotavaa mutta ei välttämätöntä.
  • Ensimmäisen ryhmän on määrä aloittaa opintonsa 1.4.2019.
  • Oppisopimuskoulutuksen järjestäjänä toimii Kainuun ammattiopisto ja opetuksen toteuttaa lähiaikoina valittava oppilaitos.


Verkkosivusto kykyjentalteenotto.fi esittelee Terrafamea ja koulutuksia

Hakuaika KAMKin konetekniikan insinöörikoulukseen on 20.3.–3.4.2019. Prosessiteollisuuden ammattitutkinnon ensimmäinen hakuaika alkaa vielä ennen joulua, ja siitä ilmoitetaan Terrafamen verkkosivustolla sekä mol.fi-palvelussa. Lisätietoa Terrafamesta ja opiskelumahdollisuuksista on jo saatavilla osoitteesta kykyjentalteenotto.fi.

”Terrafamella on nyt edessä aivan uudenlainen kehitysvaihe, jonka ansiosta yhtiö pystyy tarjoamaan kiinnostuneille ainutlaatuisia henkilökohtaisia kehittymismahdollisuuksia. Odotamme molempiin tutkintoihin aidosti motivoituneita hakijoita, jotka haluavat kehittyä prosessiteollisuuden osaajiksi. Näissä tehtävissä tarvitaan myös yhteistyötaitoja sekä kykyä etsiä ratkaisuja yhdessä toisten kanssa”, sanoo Terrafamen henkilöstöjohtaja Petri Parjanen.

 

Lisätietoa opinnoista kiinnostuneille:

kykyjentalteenotto.fi – Terrafamesta kiinnostuneille nuorille suunnattu verkkosivusto

Henkilöstöjohtaja Petri Parjanen, p. 040 833 5297, petri.parjanen(at)terrafame.fi
Laatupäällikkö Pauli Pyykkönen, p. 040 569 9255, pauli.pyykkonen(at)terrafame.fi

 

Lisätietoa medialle:

Toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen p. 050 590 0720, joni.lukkaroinen(at)terrafame.fi

 

Valokuvia:

Lataa kuvapankista uusia valokuvia Terrafamen toiminnasta


 

Terrafame Oy on suomalainen monimetalliyhtiö, joka tuottaa nikkeliä, sinkkiä, kobolttia ja kuparia Sotkamossa sijaitsevalla kaivoksellaan ja metallitehtaallaan. Suunnittelemme nyt päätuotteemme, nikkeli-kobolttisulfidin, jalostusta sähköajoneuvojen akkuihin sopiviksi nikkeli- ja kobolttisulfaateiksi. Tavoitteenamme on ympäristön kannalta kestävä, turvallinen ja kannattava liiketoiminta. www.terrafame.fi

Liitteet ja linkit: