Julkaistu 09.01.2018 klo 13.00

Terrafame Group käynnistää kaksi uutta EU-rahoitteista tutkimushanketta

  • Kansainvälisten tutkimushankkeiden budjetti yhteensä 17 miljoonaa euroa
  • Suomalaisille yrityksille noin 5 miljoonaa euroa EU:n tutkimusrahoitusta
  • Tutkimushankkeet jatkavat päättyvän Ariel-hankkeen työtä Terrafamen kaltaisen tuotantoprosessin ja materiaalikiertojen kehittämiseksi

Terrafame Group Oy ilmoitti Oulun yliopiston järjestämän vesiseminaarin yhteydessä tänään 9.1.2018 käynnistävänsä vuoden 2018 aikana kaksi Euroopan komission rahoittamaa uutta tutkimushanketta, joiden budjetti on yhteensä 17 miljoonaa euroa. SO4Control- ja NEMO-nimillä kulkevat hankkeet jatkavat vuoden 2017 lopussa päättyneen, Terrafame Groupin johtaman Ariel-hankkeen tuloksena syntyneiden konseptien kehittämistä.

Valtio-omistaja antoi vuonna 2015 Terrafame Oy:n emoyhtiö Terrafame Groupille tehtäväksi käynnistää vesienpuhdistuksen kehitys- ja pilotointihankkeen, joka nimettiin Arieliksi. Hankkeen tavoitteena oli tukea Terrafamen sulfaatin hallintaa, joka oli tuolloin akuutti ongelma.

Marraskuussa 2015 käynnistyneessä Ariel-hankkeessa tunnistettiin kolme pääasiallista konseptia Terrafamen tuotantoprosessin kehittämiseksi ja sulfaatin hallitsemiseksi:

  1. Prosessioptimoinnin konsepti, jossa sulfaatin määrää voitaisiin vähentää muun muassa tehostamalla kalvopuhdistusta. Parantuneen kemikaalitehokkuuden myötä syntyisi myös kustannussäästöjä. Konseptin mukaiset toimenpiteet eivät edellyttäisi merkittäviä investointeja Terrafamen prosessiin eikä niihin liity luvitustarpeita. Vesienkäsittelyn optimointiin liittyviä toimia on jo toteutettu osana Terrafamen operatiivisia kehityshankkeita.
  2. Kierrätyskonsepti, jossa sulfaatti palautettaisiin tuotantoprosessiin korvaamaan nykyisiä kemikaaleja. Tässä vaihtoehdossa on kehitetty sulfaatin biologista ja sähkökemiallista käsittelyä. Molemmissa vaihtoehdoissa syntyisi tuotteita, joilla voidaan osin korvata tuotantoprosessissa käytettäviä kemikaaleja. Näistä vaihtoehdoista on viety pilotointivaiheeseen biologiseen käsittelyyn perustuva kierrätyskonsepti, joka edellyttäisi muun muassa investointia bioreaktoriin ja täydennyksiä ympäristölupaan.
  3. Talteenottokonsepti, jossa sulfaatit voitaisiin ottaa talteen esimerkiksi lannoitteiden raaka-aineina. Tämä vaihtoehto edellyttäisi nykyisin bioliuotusprosessissa käytettävän lipeän korvaamista vaihtoehtoisella alkalilla. Sulfaatin talteenottokonseptin toteutus edellyttäisi olennaisia muutoksia nykyiseen tuotantoprosessiin, huomattavia investointeja sekä kattavaa ympäristölupaprosessia.

Kukin vaihtoehto edellyttäisi eri tasoisia investointeja Terrafamen tuotantoprosessiin. Yllä kuvattujen konseptuaalisten ratkaisuiden kehitystä ja kannattavuuden tutkimista jatketaan vuodesta 2018 alkaen kahdessa EU-rahoitteisessa hankkeessa.

”Ariel-hankkeessa on luotu vankka pohja Terrafamen tuotanto- ja ympäristöteknologian jatkokehitykselle. Vuonna 2018 käynnistyvät EU-hankkeet ovat luontainen ja erittäin tärkeä jatkumo tehdylle työlle. Hankkeet ovat merkittävä investointi EU:lta, mikä kertoo siitä, että Terrafame-konsernissa tehdään EU:n raaka-ainepolitiikan mukaista kehitystyötä”, kertoo Ariel-hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana toiminut Päivi Kinnunen Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:stä.

Jatkohankkeet tuovat suomalaisyrityksille merkittävästi uutta EU:n tutkimusrahoitusta.

”Vuoden 2018 aikana käynnistyvät EU-rahoitteiset tutkimushankkeet tuovat eri kokoisille suomalaisyrityksille noin 5 miljoonaa euroa rahoitusta. Lisäksi eurooppalaiset yhteistyökumppanit kehittävät suomalaisten koordinoimissa hankkeissa ratkaisuja kaikkiaan yli 10 miljoonan euron budjetilla”, kertoo Terrafame Groupin tutkimusjohtaja Jani Kiuru.

Ariel-hankkeen aikana on syntynyt useita ratkaisuja, joille on haettu patentteja. Ratkaisut eivät tarjoa kehityspolkuja ainoastaan Terrafamen T&K-toimintaan – niitä voidaan hyödyntää myös muissa tuotantoprosesseissa, joissa käytetään paljon vettä.

”Merkittävää nyt käynnistyvissä kahdessa jatkohankkeessa on myös niiden laaja sovellettavuus ja kansainvälisyys. Kyse ei ole siis vain Terrafamen tuotantoprosessin kehittämisestä. Meistä on hienoa olla kehittämässä taloudellisesti kannattavia ympäristöratkaisuja myös muiden yritysten ja toimijoiden käyttöön”, Kiuru sanoo.

Kaksi hanketta käyntiin vuoden 2018 aikana

SO4Control

Ensimmäinen uusista hankkeista, EIT RawMaterialsin rahoittama SO4Control-hanke alkaa keväällä 2018. Hanke on kolmivuotinen ja sille on myönnetty 2 miljoonaa euroa rahoitusta.

SO4Control-hankkeessa jatketaan Ariel-hankkeessa käynnistettyä sulfaatin kierrätyskonseptin tutkimusta ja kehitystä. Siinä skaalataan isompaan mittakaavaan taloudellisesti kannattava ratkaisu sulfaattia sisältävien sivuvirtojen käsittelyyn bioreaktorin avulla.

Lisäksi SO4Control-hankkeen tavoitteena on uusien kaupallisesti hyödynnettävien sivutuotteiden muodostaminen sulfaattipitoisista sivuvirroista. Hankkeen yhteydessä kehitetään myös mm. bioliuotusta ja kalvoteknologioita.

SO4Control-hankkeessa on kumppaneita Suomesta, Ruotsista ja Saksasta.

NEMO

Nelivuotinen NEMO-hanke hyväksyttiin loppuvuodesta 2017 EU:n Horisontti 2020 -ohjelmaan ja sen kokonaisbudjetti on 15 miljoonaa euroa. EU:n Horisontti 2020 on maailman suurin tutkimus- ja innovaatiorahoitusohjelma, jonka koko on lähes 80 miljardia euroa vuosille 2014–2020. NEMO-hankkeen koordinaattorina toimii Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy.

NEMO-hankkeen kumppanien väliset sopimusneuvottelut ovat parhaillaan käynnissä, ja hanke alkaa sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen aikaisintaan keväällä 2018. Hankkeeseen osallistuu yhteensä 15 eurooppalaista toimijaa. Terrafamen lisäksi hankkeessa on kehityskohteena yksi toinen eurooppalainen kaivos.

Terrafamen näkökulmasta Nemo-hankkeen tärkeimpiä tavoitteita ovat bioliuotusprosessin optimointi, metallitehtaan toiminnan tehostaminen mm. kemiallisen tehokkuuden ja lopputuotteiden laadun osalta, harvinaisten maametallien talteenoton pilotointi sekä muiden metallien kuten mangaanin ja magnesiumin talteenoton selvittäminen.

”EU-rahoitteinen NEMO-hanke on erittäin merkittävä pitkän tähtäimen panostus Terrafamen tuotantoteknologian ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien kehittämiseen. Samalla hanke pyrkii turvaamaan Euroopan huoltovarmuuden kannalta kriittisten raaka-aineiden saatavuutta. Onnistuessaan hanke avaa Terrafamelle mahdollisuuden tuottaa huomattavia määriä nykyisiä ja uusia tuotteita sivuvirroista, joita ei vielä tällä hetkellä hyödynnetä. Tämä vähentäisi osaltaan myös Euroopan riippuvuutta kriittisten raaka-aineiden tuonnista”, sanoo Terrafame Group Oy:n toimitusjohtaja Matti Hietanen.

Ariel-hankkeen tausta

Ariel-hanke käynnistyi marraskuussa 2015. Kaivosalueelle oli tuolloin varastoitu noin 10 miljoonaa kuutiota vesiä. Hankkeen ensisijaisena tavoitteena oli löytää ratkaisuja kaivoksen silloisten vesienhallinnan haasteiden helpottamiseen. Toisena tavoitteena oli, että uutta teknologiaa voitaisiin soveltaa muuallakin – myös vientimarkkinoilla. Samalla tavoitteeksi otettiin uusien ratkaisujen taloudellinen toteutettavuus: Vesienkäsittelyn kustannusten näkeminen mahdollisuutena, Terrafamen liuoskierron sivuvirtojen hyödyntäminen ja prosessin teknistaloudellinen optimointi.

Terrafamen vesitilanteen parannuttua olennaisesti vuosien 2016 ja 2017 aikana hanketta suunnattiin myös operatiivisen toiminnan kehittämiseen ja tukemiseen. Terrafamen kaivoksen ylösajon hyvien tulosten myötä kaivosalueella varastoitavien vesien määrä on vakiintunut 1–3 miljoonan kuution tavoitetasolle. Vuonna 2017 alueelta johdettiin ulos 10 467 tonnia sulfaattia ympäristöluvan mukaisen vuosikiintiön ollessa 16 300 tonnia.

Lisätietoja:
Terrafame Group Oy, Jani Kiuru, tutkimusjohtaja, puh. 040 823 8471
Terrafame Group Oy, Matti Hietanen, toimitusjohtaja, puh. 040 823 8806

 

Terrafame Group: Terrafame Group Oy on Suomen valtion kokonaan omistama erityistehtäväyhtiö, jonka vastuulla on hallita valtion omistusta ja käyttää omistajavaltaa Terrafame Oy:ssä. Terrafame Groupin tehtävänä on hankkia Terrafameen yksityistä täydentävää rahoitusta sekä tukea kaivosyhtiön toiminnan vakauttamista ja kehittämistä. Terrafame Groupin tehtäviin kuuluu myös auttaa kaivosvesien puhdistukseen liittyvien uusien teknologisten ratkaisujen kehittämisessä.

Terrafame: Terrafame Oy on suomalainen monimetalliyhtiö, joka tuottaa nikkeliä, sinkkiä, kobolttia ja kuparia Sotkamossa sijaitsevalla kaivoksellaan ja metallitehtaallaan. Tavoitteenamme on ympäristön kannalta kestävä, turvallinen ja kannattava liiketoiminta.

Liitteet ja linkit: