Julkaistu 09.07.2020 klo 09.44

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut 8.7.2020 päätöksen koskien Nuasjärven purkuputken aiheuttamia vahinkoja kaupallisille kalastajille

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (PSAVI) on 8.7.2020 antanut päätöksen, jolla määrätään Terrafame Oy maksamaan korvauksia Nuasjärven purkuputken aiheuttamista vahingoista kaupallisille kalastajille. Korvaussumma on odotuksien mukainen, yhteensä noin 40 000 euroa.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen, Terrafame Oy, p. 020 7130 800 (vaihde), joni.lukkaroinen(at)terrafame.fi

 

Terrafame Oy on vuonna 2015 perustettu suomalainen monimetalliyhtiö, jonka tuotantolaitokset sijaitsevat Sotkamossa. Yhtiön bioliuotusta hyödyntävä tuotantoprosessi on ainutlaatuinen ja sen hiilijalanjälki selvästi perinteisiä nikkelin tuotantoteknologioita matalampi. Terrafame rakentaa parhaillaan yhtä maailman suurimmista akkukemikaalien tuotantolinjoista, jonka myötä yhtiö siirtyy jalostusketjussa eteenpäin metallipuolituotteiden valmistajasta sähköautojen akkujen valmistuksessa käytettävien akkukemikaalien tuottajaksi. Vuonna 2019 Terrafamen liikevaihto oli 310 MEUR ja yhtiön teollisuusalueella työskenteli noin 1500 työntekijää, joista kumppaniyritysten osuus oli noin puolet. www.terrafame.fi

Liitteet ja linkit: