Julkaistu 05.03.2020 klo 09.02

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on antanut 5.3.2020 päätöksen koskien Terrafame Oy:n ympäristöluvan mukaisen toiminnan vesistövaikutuksista maksettavia korvauksia

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (PSAVI) on tänään 5.3.2020 antanut päätöksen, jolla määrätään Terrafame Oy maksamaan korvauksia ympäristöluvan mukaisesta toiminnasta päätöksessä määritellyn alueen rantakiinteistöille, vesialueiden omistajille ja kaupalliselle kalastukselle vuosina 2013 - 2016 syntyneistä vesistöhaitoista yhteensä noin 0,5 miljoonaa euroa.

”On hyvä, että PSAVI on antanut päätöksensä tässä pitkään jatkuneessa prosessissa. Olemme tyytyväisiä, että korvauksien määräytymisperusteet noudattivat yleistä korvauskäytäntöä. Toisaalta PSAVI määräsi korvauksia laajemmalle alueelle kuin yhtiö itse esitti. Seuraavaksi perehdymme tarkemmin päätöksen sisältöön ja arvioimme sen perusteella tulevia toimenpiteitämme”, toteaa Terrafamen kestävän kehityksen johtaja, Veli-Matti Hilla.

Terrafame käynnisti Sotkamon kaivoksen ylösajon sen jälkeen, kun yhtiö osti Talvivaara Sotkamo Oy:n liiketoiminnan ja omaisuuserät Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesältä elokuussa 2015. Samalla Terrafamelle siirtyivät toimintaa ohjaavat ympäristöluvat. Nyt annettu päätös liittyy vuosina 2013 ja 2014 annettuihin ympäristö- ja vesitalouslupiin, joiden korvausasiat jätettiin päätöksentekohetkellä myöhemmin ratkaistaviksi.

PSAVIn tämän päiväisessä päätöksessä ei ole käsitelty rikokseen perustuvia, jätevesien johtamisesta aiheutuneita vahinkoja, joissa Terrafame Oy ei ole osallisena. Niitä koskeva asia on vireillä Kainuun käräjäoikeudessa.

PSAVI on ilmoittanut, että se ratkaisee Nuasjärveen purkuputkella johdettavista purkuvesistä ammattimaiselle kalastukselle mahdollisesti aiheutuvia vaikutuksia koskevan asian myöhemmin eri päätöksellä. Terrafame toivoo, että myös Nuasjärven purkuputkea koskevat korvausasiat saadaan ratkaistua mahdollisimman pian.

 

Lisätietoa:

Kestävän kehityksen johtaja Veli-Matti Hilla, Terrafame Oy, 020 7130 800 (vaihde), veli-matti.hilla(at)terrafame.fi

 

Terrafame Oy on vuonna 2015 perustettu suomalainen monimetalliyhtiö, jonka tuotantolaitokset sijaitsevat Sotkamossa. Yhtiön bioliuotusta hyödyntävä tuotantoprosessi on ainutlaatuinen ja sen hiilijalanjälki selvästi perinteisiä nikkelin tuotantoteknologioita matalampi. Terrafame rakentaa parhaillaan yhtä maailman suurimmista akkukemikaalien tuotantolinjoista, jonka myötä yhtiö siirtyy jalostusketjussa eteenpäin metallipuolituotteiden valmistajasta sähköautojen akuissa käytettävien akkukemikaalien tuottajaksi. Vuonna 2019 Terrafamen liikevaihto oli 310 MEUR ja yhtiön teollisuusalueella työskenteli noin 1500 työntekijää, joista kumppaniyritysten osuus oli noin puolet. www.terrafame.fi

Liitteet ja linkit: