Julkaistu 06.07.2020 klo 14.45

Nimitys Terrafame Oy:n johtoryhmässä

Terrafame Oy:n kaivostoiminnan johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on 1.9.2020 alkaen nimitetty Seppo Voutilainen, DI (49).

Seppo Voutilaisella on monipuolinen, noin 20 vuoden kokemus kaivostoiminnan johtamisesta ja kehittämisestä sekä kotimaassa että ulkomailla. Hän on toiminut viimeksi Agnico Eagles Minesin Euroopan toimintojen kehitysjohtajana ja varatoimitusjohtajana. Tätä ennen hän on toiminut mm. kaivoksen johtajana Kittilän kaivoksella ja Siilinjärven kaivoksella.

Hän raportoi Terrafame Oy:n toimitusjohtaja Joni Lukkaroiselle.

Aikaisempi kaivostoiminnan johtaja DI Reijo Uusitalo siirtyi eläkkeelle kesäkuun 2020 lopussa.

 

Lisätietoa:

Toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen, Terrafame Oy, p. 050 590 0720, joni.lukkaroinen(at)terrafame.fi

 

Terrafame Oy on vuonna 2015 perustettu suomalainen monimetalliyhtiö, jonka tuotantolaitokset sijaitsevat Sotkamossa. Yhtiön bioliuotusta hyödyntävä tuotantoprosessi on ainutlaatuinen ja sen hiilijalanjälki selvästi perinteisiä nikkelin tuotantoteknologioita matalampi. Terrafame rakentaa parhaillaan yhtä maailman suurimmista akkukemikaalien tuotantolinjoista, jonka myötä yhtiö siirtyy jalostusketjussa eteenpäin metallipuolituotteiden valmistajasta sähköautojen akkujen valmistuksessa käytettävien akkukemikaalien tuottajaksi. Vuonna 2019 Terrafamen liikevaihto oli 310 MEUR ja yhtiön teollisuusalueella työskenteli noin 1500 työntekijää, joista kumppaniyritysten osuus oli noin puolet. www.terrafame.fi

Liitteet ja linkit: