Kainuun pelastuslaitos ja Terrafame laajentavat pelastusyhteistyötä 9.12.2016

Kainuun pelastuslaitos ja Terrafame Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen pelastustoimen tehtävien laajentamisesta. Sopimuksen myötä Terrafamen palokuntaa ja sen kalustoa voidaan hyödyntää myös tehdasalueen ulkopuolella erilaisissa hälytystehtävissä. Tähän saakka yhtiön palokunta on toiminut monipuolisissa palo- ja pelastustehtävissä kaivosalueella.

Terrafamen pelastustoimen kokonaisvahvuus on 26 koulutettua henkilöä ja vuorossa työskentelee säännöllisesti 4–5 henkilöä. Palokunnan kalustoon kuuluu mm. kaksi raskasta ja kaksi kevyttä paloautoa, venekalustoa, moottorikelkka sekä viestintävälineistöä. Tavoitteellinen lähtövalmiusaika on 10 minuuttia.

”Kaivosta lähinnä oleva viranomaisen pelastusyksikkö löytyy Sotkamosta, reilun 30 minuutin ajomatkan päästä. Yhteistyön ansiosta kaivoksen lähikylille saadaan nyt palokunnan yksikkö todennäköisesti aiempaa nopeammin paikalle”, toteaa Kainuun pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Anssi Parviainen.

Myös Terrafame pitää laajenevaa yhteistyötä hyvänä asiana, josta on hyötyä sekä lähiseudun asukkaille että omalle henkilöstölle.

”Palokunnassamme on paljon palo- ja pelastusosaamista, joka otetaan nyt aiempaa laajempaan käyttöön. Uskomme, että tällainen yhteistyö lisää paikallisten ihmisten turvallisuutta”, sanoo Terrafamen kestävän kehityksen johtaja Veli-Matti Hilla.

Hälytystilanteissa Terrafamen palokunta toimii pelastuslain mukaisesti Kainuun pelastuslaitosta avustavana palokuntana. Terrafamen pelastusesimies Ari-Pekka Pappilan mukaan tyypillisiä hälytystilanteita tehdasalueen ulkopuolella voisivat ovat esimerkiksi liikenneonnettomuudet, sammutus, savu- ja kemikaalisukellukset sekä pintapelastustehtävät. Jatkossa Kainuun pelastuslaitos ja Terrafame tiivistävät entisestään myös koulutuksiin ja harjoituksiin liittyvää yhteistyötä.

Kainuun pelastuslaitoksen ja Terrafamen välinen yhteistyösopimus tulee voimaan 1.1.2017 alkaen.

 

Lisätietoa:

Veli-Matti Hilla, kestävän kehityksen johtaja, Terrafame Oy, p. 020 7130 800
Anssi Parviainen, pelastusjohtaja, Kainuun pelastuslaitos, p. 08 6155 3111

 

Terrafame Oy on suomalainen monimetalliyhtiö, joka tuottaa nikkeliä, kobolttia ja sinkkiä Sotkamossa sijaitsevalla kaivoksellaan ja metallitehtaallaan. Tavoitteenamme on ympäristön kannalta kestävä, turvallinen ja kannattava liiketoiminta. Terrafamen omistaa Suomen valtion kokonaan omistama Terrafame Group Oy.

Artikkelin aiheet: