Terrafamen aggregaatista polttoöljyä maaperään 3.5.2018

Terrafamen purkuputken toimintaan liittyvän aggregaatin polttoöljysäiliöstä on Nuasjärven rannalla päässyt polttoöljyä maaperään joitain kymmeniä litroja. Maaperän kautta polttoöljyä on päätynyt myös läheiseen ojaan ja siitä edelleen sulamisveden mukana Nuasjärveen.

Paikalliset puhdistustyöt aloitettiin välittömästi tilanteen toteamisen jälkeen torstai-iltana 3.5.2018 Kainuun pelastuslaitoksen ja Terrafamen teollisuuspalokunnan yhteistyönä. Aggregaatin säiliö vietiin pois, maaperää alettiin puhdistaa ja järveen järjestettiin imeytyspuomit polttoöljyn leviämisen estämiseksi ja keräämiseksi.

”On erittäin valitettavaa, että tällaista on päässyt tapahtumaan. Teollisuuspalokuntamme on tukenut Kainuun pelastuslaitosta jälkien siivoamisessa, ja puhdistustöiden jälkeen käymme asian läpi organisaatiossamme huolellisesti”, sanoo Terrafamen toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen.

Terrafame on myös tehnyt ilmoituksen tapahtuneesta yhtiön toimintaa valvovalle Kainuun ELY-keskukselle.

 

Lisätietoa:

Toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen, Terrafame Oy, p. 050 590 0720, joni.lukkaroinen(at)terrafame.fi
Kestävän kehityksen johtaja Veli-Matti Hilla, Terrafame Oy, p. 040 569 9906, veli-matti.hilla(at)terrafame.fi
Viestintäjohtaja Katri Kauppila, Terrafame Oy, p. 040 569 9200, katri.kauppila(at)terrafame.fi

 

 

Terrafame Oy on suomalainen monimetalliyhtiö, joka tuottaa nikkeliä, sinkkiä, kobolttia ja kuparia Sotkamossa sijaitsevalla kaivoksellaan ja metallitehtaallaan. Tavoitteenamme on ympäristön kannalta kestävä, turvallinen ja kannattava liiketoiminta. www.terrafame.fi

Uutisen aiheet: TerrafameYmpäristö