Rakentamisen laatu on tärkeä asia Terrafamelle – Yksityiskohtiin kiinnitetään enemmän huomiota 16.4.2018

Terrafame on saanut valvovana viranomaisena toimivalta Kainuun ELY-keskukselta kehotuksen noudattaa ympäristöluvan määräyksiä yksityiskohtaisesti kaivosalueelle suunniteltavien ja rakennettavien tuotanto- ja sivukivialueiden ympäristörakenteissa. Kehotuksellaan ELY-keskus kiinnittää huomiota sivukivialue KL2:n lohkon 1 sekä sekundääriliuotusalueen lohkon 4 rakenteisiin.

Terrafamen käyttämät rakenteet ovat suojaustasoltaan vastaavia kuin voimassa olevissa ympäristöluvissa on määrätty, eikä ympäristönsuojelun kokonaistaso ole niiden vuoksi heikentynyt. Rakenteet eivät silti vastaa kaikilta osin voimassa olevien ympäristölupien yksityiskohtaisia määräyksiä.

Jo osittain rakennetun ja käyttöön otetun sekundääriliuotusalueen lohkon 4 kuivatuskerrokseen ei ole asennettu lupapäätöksessä edellytettyjä salaojaputkia. Terrafamen kokemuksen mukaan neste virtaa hyvin pienlouheesta rakennetussa kuivatuskerroksessa ilman salaojaputkia. Tästä johtuen yhtiö on aiemmin valittanut lupamääräyksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen eikä esittänyt salaojaputkia kyseiseen rakenteeseen myöskään vuoden 2017 elokuussa jättämässään uudessa ympäristölupahakemuksessa. Putket olisi kuitenkin tullut asentaa ylimmän tiivisrakenteen yläpuolelle nykyisen luvan saatua lainvoiman keväällä 2017. Varsinaiset tiivisrakenteet ja niiden suojarakenteet on rakennettu ympäristöluvan mukaisesti, eikä salaojaputkien puuttumisella ole vaikutusta sekundäärialueen ympäristöturvallisuuteen.

Sivukivialueen lohkolla 1 on poikettu ympäristöluvan yksityiskohtaisista lupamääräyksistä tiivisrakenteen yläpuolisen suojakerroksen paksuudessa. Kahden eri suojakerroksen yhteenlaskettu vahvuus vastaa ympäristölupaa, mutta yksittäisten kerrosten vahvuudet poikkeavat määräyksestä. Tiivisrakennetta lähimpänä oleva suojakerros on rakennettu määräystä paksumpana ja sen yläpuolinen kerros puolestaan ohuempana. Terrafame pitää tätä ratkaisua rakennusteknisesti parempana, eikä poikkeamalla ole vaikutusta ympäristöturvallisuuteen.

Rakentamisen laatu on Terrafamelle tärkeä asia. Operatiivisen toiminnan kannalta lupatilanne on kuitenkin vielä poikkeuksellisen monitahoinen. Tästä syystä lohkojen suunnitelmiin on jäänyt kohtia, jotka eivät vastaa tällä hetkellä voimassa olevia ympäristölupia. Yhtiö on jo tarkentanut tulevaa rakentamistaan nyt havaittujen poikkeamien osalta.

Terrafamen otettua vastuun kaivoksen toiminnasta vuoden 2015 syksyllä ympäristölupien päivittäminen tuli ajankohtaiseksi. Keväällä 2017 korkein hallinto-oikeus vahvisti ratkaisuissaan, että yhtiön tulee hakea uutta, koko toiminnan kattavaa ympäristölupaa. Uuden lupahakemuksen pohjaksi Terrafame toteutti vuosina 2016–2017 kaksi ympäristövaikutusten arviointimenettelyä ja jätti lupahakemuksensa elokuussa 2017. Uutta, koko toiminnan kattavaa ympäristölupapäätöstä odotetaan vuoden 2019 alussa ja sen toivotaan selkiyttävän kokonaistilannetta.
 

Aiheeseen liittyvät aiemmat uutiset:

Korkein hallinto-oikeus antoi päätöksensä Terrafamen ympäristölupa-asioissa: kaivoksen toimintaa voidaan jatkaa vastuullisesti ja suunnitellulla tavalla (9.5.2017)
 

Lisätietoa:

Kestävän kehityksen johtaja Veli-Matti Hilla, Terrafame Oy, p. 040 569 9906, veli-matti.hilla(at)terrafame.fi
Viestintäjohtaja Katri Kauppila, Terrafame Oy, p. 040 569 9200, katri.kauppila(at)terrafame.fi

 

Terrafame Oy on suomalainen monimetalliyhtiö, joka tuottaa nikkeliä, sinkkiä, kobolttia ja kuparia Sotkamossa sijaitsevalla kaivoksellaan ja metallitehtaallaan. Tavoitteenamme on ympäristön kannalta kestävä, turvallinen ja kannattava liiketoiminta. www.terrafame.fi

Uutisen aiheet: TerrafameYmpäristö