Akkukemikaalituotannon ympäristövaikutusten arviointimenettely käynnistyi – Yleisötilaisuudessa uusi lähestymistapa 16.4.2018

  • Terrafamen akkukemikaalien tuotantoon liittyvästä YVA-ohjelmasta voi esittää mielipiteitä ja jättää lausuntoja 17.5.2018 saakka Kainuun ELY-keskukselle.
  • YVA-ohjelmasta järjestetään tiistaina 24.4.2018 klo 18.00 kaikille avoin yleisötilaisuus Break Sokos Hotel Vuokatissa, os. Kidekuja 2.

Kainuun ELY-keskus on tänään kuuluttanut Terrafamen suunnitteleman akkukemikaalien tuotantoa koskevan YVA-ohjelman, johon voi tutustua ympäristöhallinnon verkkosivustolla. Sähköinen linkki YVA-ohjelmaan löytyy myös tämän uutisen lopusta.

YVA-ohjelma on suunnitelma siitä, mitä vaikutuksia YVA-menettelyn aikana arvioidaan ja miten arvioinnit tehdään. YVA-ohjelmassa esitetään muun muassa perustiedot hankkeesta, sen vaihtoehdoista ja arviointimenetelmistä sekä arvio hankkeen ja YVA-menettelyn aikataulusta. YVA-menettely on osa ympäristölupaprosessia. Ympäristöluvan hakeminen Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta on tulossa ajankohtaiseksi alkuvuodesta 2019.

YVA-laki eli laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä muuttui vuonna 2017. Uuden lain mukaisesti nyt käynnistyneessä YVA-menettelyssä keskitytään akkukemikaalien tuotannon keskeisimpiin vaikutuksiin. Terrafamen toiminnan vaikutukset kokonaisuutena on arvioitu vuonna 2017 valmistuneessa tuotanto-YVA:ssa.

Yleisötilaisuus uudistuu palautteen pohjalta – nyt kannattaa tulla paikalle

YVA-ohjelmavaiheessa järjestetään yleisötilaisuus, jonka rakennetta on uudistettu aiemmista tilaisuuksista saadun palautteen pohjalta. Alussa kuullaan Terrafamen tilannekatsaus ja tehdashankkeen esittely, Kainuun ELY-keskuksen presentaatio YVA-menettelyn vaiheista sekä konsulttiyhtiö Ramboll Finlandin presentaatio vaikutusten arvioinnista. Esittelyvaiheen yhteydessä on mahdollisuus esittää lyhyitä kysymyksiä. Tämän jälkeen siirrytään rasteille keskustelemaan hankkeesta ja sen vaikutuksista.  

”Toivomme, että uudistuksen myötä aiempaa useampi paikallinen asukas saa mahdollisuuden esittää kysymyksiä ja keskustella asiantuntijoiden kanssa itseään kiinnostavista asioista ja näkökulmista. Tilaisuuteen on tulossa niin prosessiosaajia kuin ympäristöasiantuntijoitakin, joten vastauksia pystytään antamaan monenlaisiin kysymyksiin. Paikoillaan istumistakin on nyt luvassa aiempaa vähemmän”, kertoo Terrafamen kestävän kehityksen johtaja Veli-Matti Hilla.

Ennen yleisötilaisuutta järjestetään kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen.

YVA-ohjelmassa kolme vaihtoehtoa – arvioinnissa mukana uusi voimalaitos

Terrafamen suunnitelmissa olevia akkukemikaaleja eli nikkeli- ja kobolttisulfaatteja käytetään sähköajoneuvojen akuissa. Akkukemikaalien tuotannon aloittaminen edellyttää uuden tehtaan perustamista. Prosessissa hyödynnettäisiin ammoniakkia, ja sivutuotteena syntyisi kemianteollisuudessa ja lannoitusaineena käytettävää ammoniumsulfaattia. Tässä vaiheessa Terrafame jatkaa vielä hankkeen selvitys- ja suunnittelutöitä.  

Nyt julkaistun YVA-ohjelman mukaan YVA-menettelyssä on tavoitteena arvioida seuraavat vaihtoehdot:

Vaihtoehto VE0

Metallituotanto jatkuu nykyisellään siten, että nikkelin vuosituotanto on enintään 37 000 tonnia vuodessa Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa vireillä olevan ympäristölupahakemuksen mukaisesti. Terrafamen päätuote on nikkeli-kobolttisulfidi.

Vaihtoehto VE1

Nykyisen lopputuotteen jalostusastetta nostetaan lisäämällä tuotantoprosessiin nikkeli- ja kobolttisulfaattien (enintään 170 000 t NiSO4 + 7 400 t CoSO4) valmistus nikkeli-kobolttisulfidista. Prosessin päävaiheet ovat paineliuotus, uutto ja kiteytys. Kiteytysvaihe toteutetaan höyrynkierrätystekniikalla, jossa lauhteen jäännöslämpö voidaan hyödyntää uudelleen. Tällöin primäärienergian tarve on pienempi kuin suoraviivaisessa kiteytysmenetelmässä, mutta sekin edellyttää nykyisen höyryntuotannon laajentamista.

Vaihtoehto VE1:ssä on kaksi höyryntuotannon laajennuksen alavaihtoehtoa VE1A ja VE1B, jotka eroavat toisistaan höyryntuotannossa käytettävän polttoaineen suhteen. Höyryntuotannon tarve on 18 MW. Nikkeli- ja kobolttisulfaattien valmistus edellyttää kaivoksen nykyisen happilaitoksen laajentamista.

Vaihtoehto VE2

Kuten vaihtoehto VE1, mutta kiteytysvaihe toteutetaan suoraviivaisella höyryn läpivirtaustekniikalla, joka on yleisemmin käytössä, mutta kuluttaa enemmän höyryä kuin vaihtoehdossa VE1 käytettävä kiteytystekniikka. Prosessissa tarvittava höyry tuotetaan kiinteän polttoaineen (KPA) kattilalla. Kattilan polttoainetehoksi on alustavasti suunniteltu 47 MW.

Kattilan polttoaineena toimivat ensisijaisesti puhdas puuperäinen polttoaine ja jyrsinturve, mutta samalla arvioidaan myös kaivoksen omassa toiminnassa syntyvästä jätteestä valmistetun kierrätyspolttoaineen hyödyntämistä. Uusi kattila korvaa Terrafamen nykyiset metallituotannon voimalaitokset, jotka jäävät varakapasiteetiksi.

YVA-ohjelmaa seuraa YVA-selostus – myös selostukseen liittyy kuuleminen

YVA-ohjelmasta voi esittää mielipiteitä ja antaa lausuntoja Kainuun ELY-keskukselle 17.5.2018 mennessä. Kuukauden kuluessa lausuntojen antamiseen ja mielipiteiden esittämiseen varatun määräajan päättymisestä ELY-keskus antaa Terrafamelle oman lausuntonsa YVA-ohjelmasta.

Terrafame laatii YVA-ohjelmasta saamansa palautteen pohjalta YVA-selostuksen eli raportin hankkeen arvioiduista ympäristövaikutuksista ja jättää sen ELY-keskukselle arviolta elokuussa. YVA-selostuksessa esitetään muun muassa ympäristön nykytila, arvioitujen vaihtoehtojen ympäristövaikutukset ja vertailu. Lisäksi siinä kuvataan haitallisten vaikutusten ehkäisy- ja lieventämiskeinot. ELY-keskus kuuluttaa myös YVA-selostuksen ja antaa siitä aikanaan perustellun päätelmän.

Rakennuslupahakemus työn alla – tehdasta suunnitellaan nykyiselle alueelle

Terrafame valmistelee parhaillaan myös akkukemikaalitehtaan rakennuslupahakemusta. Uutta tehdasta suunnitellaan nykyiselle tehdasalueelle.

 

YVA-ohjelma:
Nikkeli- ja kobolttisulfaattien tuotanto – Ympäristövaikutusten arviointiohjelma (pdf, 4,4 Mb)
Kainuun ELY-keskuksen kuulutus Terrafamen nikkeli- ja kobolttisulfaattien tuotantohankkeesta (16.4.2018)

Lisätietoa:
Kestävän kehityksen johtaja Veli-Matti Hilla, Terrafame Oy, p. 040 569 9906, veli-matti.hilla(at)terrafame.fi
Viestintäjohtaja Katri Kauppila, Terrafame Oy, p. 040 569 9200, katri.kauppila(at)terrafame.fi

Aiheeseen liittyvät aiemmat uutiset:
Akkukemikaalitehdas etenemässä ympäristövaikutusten arviointiin (20.3.2018)
Terrafame Oy suunnittelee akkujen valmistuksessa käytettävien nikkeli- ja kobolttikemikaalien tuotantoa (10.11.2017)

 

Terrafame Oy on suomalainen monimetalliyhtiö, joka tuottaa nikkeliä, sinkkiä, kobolttia ja kuparia Sotkamossa sijaitsevalla kaivoksellaan ja metallitehtaallaan. Tavoitteenamme on ympäristön kannalta kestävä, turvallinen ja kannattava liiketoiminta. www.terrafame.fi

Uutisen aiheet: TerrafameYmpäristö