Terrafamen tuotantoa koskeva YVA-selostus julkaistu 25.8.2017

  • Terrafamen tuotantoa eli kaivostoimintaa koskevasta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta voi esittää mielipiteitä ja antaa lausuntoja 24.10.2017 saakka Kainuun ELY-keskukselle.
  • Osana selostusvaiheen kuulemista järjestetään 4.9. klo 18.00 yleisötilaisuus Vuokatin urheiluopiston pallohallin auditorio Iso-Pöllyssä, os. Opistontie 4.

Terrafamen ympäristövaikutusten arviointimenettelyn eli YVA-menettelyn yhteysviranomainen Kainuun ELY-keskus on tänään kuuluttanut Terrafamen tuotantoa koskevan YVA-selostuksen. Kuulutuksen myötä YVA-selostus on nähtävillä 60 päivän ajan ympäristöhallinnon ja Terrafamen verkkosivuilla, ja siitä voi jättää mielipiteitä ja lausuntoja Kainuun ELY-keskukselle 24.10.2017 mennessä.

YVA-selostus on selostus siitä, mitä vaikutuksia erilaisilla toimintavaihtoehdoilla arvioidaan olevan mm. maankäyttöön, maisemaan, ilmanlaatuun, eläimistöön, meluun sekä ihmisten elinoloihin, viihtyvyyteen ja elinkeinoihin.

Selostuksessa on tarkasteltu kuutta erilaista Terrafamen toimintavaihtoehtoa:

  • Kaivostoiminnan jatkaminen nykyisellään (vaihtoehto 0)
  • Kaivostoiminnan jatkaminen nykyisellään ja toiminnan kehittäminen (vaihtoehto 0+)
  • Malmintuotantoa kasvatetaan ja primääriliuotusaluetta laajennetaan (vaihtoehto 1a)
  • Vaihtoehto 1a:n tuotannon noston lisäksi talteenottoprosessiin lisätään pasutto (vaihtoehto 1b)
  • Vaihtoehto 1b:n tuotannon noston lisäksi talteenottoprosessiin lisätään sulatto (vaihtoehto 1c)
  • Kaivostoiminnan lopettaminen ja kaivoksen sulkeminen hallitusti vaiheittain (vaihtoehto 2)

Tuotantoa koskevassa YVA-menettelyssä ei arvioida vesistövaikutuksia purkureiteille, sillä ne käsitellään elokuussa 2016 aloitetun vesienhallinnan YVA-menettelyssä.

 

Nyt julkistettu selostus on tuotantoa koskevan YVA-menettelyn toinen vaihe

Terrafamen tuotannon ympäristövaikutuksia arvioidaan YVA-lain mukaisessa menettelyssä.

YVA-selostus on YVA-menettelyn toinen vaihe, jossa on arvioitu Terrafamen tuotannon ympäristövaikutuksia. Selostuksessa on esitetty mm. arvioitavat vaihtoehdot, ympäristön nykytila, hankevaihtoehtojen ympäristövaikutukset ja niiden merkittävyys sekä arvioitujen vaihtoehtojen vertailu. Lisäksi selostuksessa on kuvattu mm. haitallisten vaikutusten ehkäisy- ja lieventämiskeinot.

Tuotantoa koskeva YVA-menettely päättyy, kun yhteysviranomainen toimittaa lausuntonsa YVA-selostuksesta Terrafamelle kahden kuukauden kuluessa siitä, kun mielipiteet ja lausunnot on jätetty. YVA-selostus liitetään myöhemmin Terrafamen koko toimintaa koskevaan ympäristölupahakemukseen.

 

Terrafamen tuotantoa koskevan YVA-menettelyn taustat

Korkein hallinto-oikeus (KHO) antoi 9.5.2017 päätöksen Terrafamen keskeisistä ympäristöluvista ja piti voimassa Vaasan hallinto-oikeuden (VHO) 28.4.2016 antaman ratkaisun, jonka mukaan Terrafamen on haettava toiminnalle uutta ympäristölupaa 31.8.2017 mennessä.

Uuden ympäristöluvan hakemista varten Terrafame Oy on aloittanut vuoden 2016 aikana kaksi YVA-menettelyä, joista toinen käsittelee vesienhallintaa ja toinen tuotantoa eli kaivostoiminnan jatkamista ja kehittämistä tai vaihtoehtoista sulkemista. Kahteen erilliseen YVA-menettelyyn päädyttiin, koska vesienhallintaa koskeva arviointimenettely haluttiin käynnistää mahdollisimman nopeasti Vaasan hallinto-oikeuden keväällä 2016 antaman päätöksen jälkeen. Hallinto-oikeus rajasi tuolloin purkuputken sulfaattikiintiön 15 000 vuositonniin, jonka Terrafame arvioi riittämättömäksi haastavassa vesitilanteessa. Tuotantoa koskeva YVA-menettely puolestaan edellytti yhtiöltä pitkän tähtäimen suunnittelua, joten sitä koskeva arviointi aloitettiin hieman myöhemmin.

Tuotantoa koskeva YVA-menettely päättyy, kun yhteysviranomainen toimittaa lausuntonsa arviointiselostuksesta Terrafamelle arviolta loppuvuodesta 2017.

 

Yleisötilaisuus pidetään Sotkamossa 4.9.2017

YVA-menettely on avoin prosessi, johon asukkailla ja muilla sidosryhmillä on mahdollisuus osallistua. Kaikki asiasta kiinnostuneet voivat nyt osallistua hankkeeseen esittämällä näkemyksensä YVA-selostuksesta yhteysviranomaisena toimivalle Kainuun ELY-keskukselle.

Tuotantoa koskevasta YVA-selostuksesta järjestetään maanantaina 4.9. klo 18.00–20.00 Vuokatin urheiluopiston Pallohallin auditorio Iso-Pöllyssä (os. Opistontie 4) yleisölle avoin tiedotus- ja keskustelutilaisuus, jossa esitellään arviointiselostusta. Tilaisuudessa yleisöllä on mahdollisuus esittää näkemyksiä ympäristövaikutusten arvioinnista. Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla klo 17.30.

 

Tuotanto-YVA-selostus on nähtävillä mielipiteiden ja lausuntojen esittämistä varten 25.8.–23.10.2017 seuraavissa paikoissa:

  • Kainuun ELY-keskus, Kalliokatu 4
  • Kajaanin kaupungintalo, Pohjolankatu 13
  • Sotkamon kunnanvirasto, Markkinatie 1
  • Paltamon kunta, Vaarankyläntie 7
  • Sonkajärven kunta, Rutakontie 28
  • sekä internetissä osoitteessa: www.ymparisto.fi/terrafametuotantoYVA 

YVA-selostuksesta voi jättää mielipiteitä ja lausuntoja Kainuun ELY-keskukselle 24.10.2017 mennessä sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo.kainuu@ely-keskus.fi tai postitse osoitteeseen Kainuun ELY-keskus, PL 115, 87101 Kajaani, käyntiosoite Kalliokatu 4. Osoitteessa www.ymparisto.fi/terrafametuotantoYVA on lomake, jonka voi täytettynä palauttaa Kainuun ELY-keskukselle.

Katso tästä Terrafamen tuotantoa koskeva YVA-selostus.

Hakemuksen liitteet löytyvät ympäristöhallinnon sivustolta yllä näkyvästä osoitteesta.

 

Lisätietoa sähköpostitse:

Ympäristöpäällikkö Elina Salmela, Terrafame Oy, elina.salmela(at)terrafame.fi

YVA-koordinaattori Jaana Koivumaa, Terrafame Oy, jaana.koivumaa(at)terrafame.fi

 

Median yhteydenotot:

Viestintäjohtaja Katri Kauppila, Terrafame Oy, katri.kauppila(at)terrafame.fi, p. 020 7130 800

 

Terrafame Oy on suomalainen monimetalliyhtiö, joka tuottaa nikkeliä, sinkkiä ja kobolttia Sotkamossa sijaitsevalla kaivoksellaan ja metallitehtaallaan. Tavoitteenamme on ympäristön kannalta kestävä, turvallinen ja kannattava liiketoiminta. 

Uutisen aiheet: TerrafameYmpäristö