Terrafame käynnistää Talvivaaran kaivoksen toiminnan uudelleen kaivoksen liiketoimintakauppa päätökseen 14.8.2015

Terrafame Oy on saanut päätökseen järjestelyn, jossa se ostaa Talvivaara Sotkamo Oy:n liiketoiminnan ja omaisuuserät Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesältä. Järjestelystä tiedotettiin 7.8.2015. Terrafame Oy on järjestelyn toteuduttua kaivostoiminnan vastuullinen toiminnanharjoittaja Sotkamossa.


”Toiminta kaivoksella käynnistyy välittömästi ensi viikon alussa tuotantosuunnitelman mukaisesti.
Keskitymme alkuvaiheessa ympäristöasioiden hoitamiseen, kaivoksen ylösajoon sekä aloitamme
liiketoiminnan tervehdyttämistoimet. Olen vakuuttunut siitä, että yhdessä kaivoksen sitoutuneiden
työntekijöiden kanssa rakennamme Terrafamen kaivoksen uuden tulevaisuuden”, sanoo
teollisuusneuvos Lauri Ratia, Terrafame Oy:n hallituksen puheenjohtaja.


”Vaikka toimintaa leimaavat useat haasteet, selkeä tavoitteemme on rakentaa ympäristöllisesti
kestävää, turvallista ja kannattavaa kaivostoimintaa. Edessämme on mittava työrupeama. Olemme
laatineet ympäristön kannalta kestävän, turvallisen ja kannattavan kaivostoiminnan
käynnistämiseksi ohjelman, jota kehitämme edelleen ja jonka toteutumista seuraamme
järjestelmällisesti. Kaivosalueen vesitilanteen hallinta, työturvallisuus sekä taloudellisesti kestävä
liiketoiminta ovat tärkeysjärjestyksemme kärjessä”, Ratia sanoo.


”Tavoitteenamme on saavuttaa seuraavien vuosien aikana noin 18 miljoonan malmitonnin
tuotantotaso. Tuotantosuunnitelman sekä Maailmanpankin hintaennusteiden pohjalta voidaan
odottaa, että ylösajon onnistuessa kaivoksen kassavirta kääntyisi positiiviseksi vuosien 2017 ja 2018
vaihteessa”, Ratia jatkaa.


Terrafame Mining Oy on nyt Terrafame Oy


Kaivoksen liiketoiminnan hankkinut Terrafame Mining Oy on muuttanut järjestelyn toteutumisen
yhteydessä nimensä Terrafame Oy:ksi. Sen omistaa Suomen valtion erityisyhtiö Terrafame Oy,
jonka nimi on tänään muutettu Terrafame Group Oy:ksi.
”Terrafame on ytimekäs nimi, ja yksinkertaisuuden vuoksi katsoimme Terrafame-nimen
sellaisenaan parhaaksi”, Ratia toteaa.


Lisätietoja ja haastattelupyynnöt sähköpostitse: lauri.ratia@terrafame.fi

Uutisen aiheet: TerrafameTuotanto